Rehtori
Mikkeli
Työsuhde
rekrytointi
Haku päättyy
16.08.2026

Rehtori

Etelä-Savon Koulutus Oy

 

Etelä-Savon Koulutus Oy hakee rehtoria. Rehtori johtaa Etelä-Savon ammattiopiston opetuksen suunnittelua ja toteutusta siten, että se vastaa maakunnan ja osin koko Suomen osalta työelämän osaajatarpeeseen. Rehtorin tehtävänä on myös opetuksen ja kehittämishankkeiden sekä yhteistyössä tytäryhtiömme KasvuEsedu Oy:n kanssa edistää alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä. Nämä tehtävät on säädetty laissa ammatillisesta koulutuksesta (Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017).

Rehtorin johdettavana työskentelee kuusi osaamispäällikköä, jotka toimivat omien koulutusalojensa esihenkilöinä. Rehtori kuuluu konsernin johtoryhmään ja raportoi suoraan toimitusjohtajalle. Hän toimii keskeisessä roolissa ammattiopiston työelämäyhteistyön rakentajana ja ylläpitäjänä.

Valittavalta rehtorilta edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa ja ammatillisen toisen asteen vaatimaa rehtorin kelpoisuutta, johon sisältyy asetuksen (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986) mukaisesti opintohallinnon tutkinto tai vastaava osaaminen sekä ammatillisen toisen asteen edellyttämä pedagoginen koulutus. Edellytämme myös pedagogista kokemusta sekä vahvoja näyttöjä esihenkilötyöstä, muutosjohtamisesta ja toiminnan kehittämisestä.

Rehtorin tulee olla innostava pedagogi ja häneltä edellytetään kykyä laaja-alaiseen kokonaisuuksien hahmottamiseen sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämiseen ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Rehtorilta odotetaan hyviä henkilöstö- ja talousjohtamisen taitoja sekä vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Myös digitaitojen tulee olla vahvat. Hakijalta edellytetään erinomaista englannin ja hyvää ruotsin kielen osaamista.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksytty lääkärintodistus terveydentilasta sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnelin seniorikonsultti Ilpo Niemelä, p. 050 366 7708 / ilpo.niemela@eezy.fi (lomalla 7.7.-2.8.). Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi viimeistään 16.8.2026 hakulinkin kautta.

 


Ota yhteyttä:

Puhelin:

+358 50 366 7708

Sijainti: Otavankatu 4, Mikkeli


Eezy auttaa asiakkaitaan menestymään tarjoamalla nopeasti parhaat osaajat muuttuviin tilanteisiin valtakunnallisesti. Henkilöstövuokraus, rekrytointi, kevytyrittäjyys ja muut työelämän asiantuntijapalvelumme tarjoavat monipuolisimmat keinot työn ja tekijöiden kohtaamiseen.
Haluamme rakentaa monimuotoista ja yhdenvertaista Eezyä. Toivomme hakemuksia kaikenlaisista taustoista tulevilta päteviltä hakijoilta. Noudatamme aina tasa-arvoista ja läpinäkyvää rekrytointiprosessia. Uskomme monimuotoisuuden olevan paitsi yrityskulttuurimme voimavara, myös parhaiden tulosten lähde.
Tietosuoja ja käyttöehdot
Evästeasetukset
Copyright Eezy Oyj